Sukellus on upea harrastus, josta voit saada ainutlaatuisia, vain vedenalaisessa maailmassa mahdollisia kokemuksia. Kuivalla maalla oloon tottunut keho voi kuitenkin reagoida negatiivisesti sukeltamiseen, jos et ole varovainen. Tutustumme nyt olennaiseen sukellusosaamiseen, jotta voit nauttia harrastuksestasi täysin rinnoin.
Paineen muutokset: kehosi täytyy mukautua.
Sukeltamisesta on tehty helposti ymmärrettävää ja se on tuotu kaikkien ulottuville: sukellusalgoritmit.
Paineen muutokset: kehosi täytyy mukautua.
Meitä ympäröivä paine vaihtelee jatkuvasti, esimerkiksi kun vaellamme tai sukellamme mereen. Paineen muutos on 1 bar / 14,7 psi 10:tä korkeusmetriä kohti, ja se kasvaa paljon nopeammin veden alla, koska vesi on ilmaa tiheämpää. Pinnan alla meihin kohdistuva paine, eli ympäröivä paine, johtuu veden painosta. Mitä syvemmälle sukelletaan, sitä suurempi on ympäröivä paine. Kymmenen metrin syvyydessä paine on jo kaksinkertaistunut pintapaineeseen verrattuna.
Lentokoneen noususta tuttu korvissa tuntuva epämukavuus on samaa, jota tunnet myös sukeltaessasi kolme metriä syvän altaan pohjaan. Kun sukeltaja laskeutuu syvemmälle, ympäröivän veden paine kasvaa. Vedenalainen paine vaikuttaa ilmatäytteisiin tiloihin, kuten korviin, nenäonteloihin, tasapainotusliiviin ja maskiin. Olennaisimmat vaikutukset kohdistuvat kuitenkin verenkiertoon ja hengityselimiin, ja jälkimmäiseen kohtaan on syytä suhtautua vakavasti, sillä se voi johtaa merkittäviin terveysriskeihin.
Mitä tapahtuu, kun olet sukeltanut veteen tai kiivennyt vuorelle?
Kehossamme on hengitysilmasta liuenneita kaasuja. Kehomme tarvitsevat happea, jotta ne pystyvät toimimaan. Muut niin sanotut inertit kaasut, kuten typpi, eivät ole keholle hyödyllisiä, mutta ne liukenevat vereen ja imeytyvät kudoksiin. Sukeltaessa paine kasvaa, ja siksi vereen liuennut typpi imeytyy kudoksiin nopeammin. Kehoon liukenevan inertin kaasun määrä riippuu ympäröivästä paineesta. Miksi emme tunne tätä vaikutusta? Koska ihmiskeho muodostuu enimmäkseen nesteistä, emme altistu paineelle. Tunnemme sen silti korvissa ja nenäonteloissa, koska niiden sisälle on jäänyt ilmaa.
Takaisin pintaan noustessa ympäröivä paine pienenee ja liuenneen typen täytyy purkautua eli poistua kudoksista. Se ei tuota ongelmia, kunhan typpi purkautuu hitaasti ja hallitusti ilman suuria paine-eroja. Jos
paine alenee liian äkillisesti, typpi purkautuu kudoksista liian nopeasti ja aiheuttaa sukeltajantaudin (DCS).
Kehoon liuenneiden kaasujen määrä riippuu ympäröivästä paineesta. Jokaisella kehossa olevalla kaasulla on siis oma osapaineensa, joista muodostuva kokonaispaine pyrkii tasapainoon ympäristön paineen kanssa. Kehoon liukenevien kaasujen määrä riippuu korkeudesta, jossa oleskelet pitkän aikaa. Tässä on kaksi tilanneasetelmaa, jotka selittävät kehossasi tapahtuvia muutoksia:
- Patikoidessasi vuorelleilmanpaine laskee, jolloin kehosi sitoman kaasun määrä vähenee. Kudostesi kaasusaturaatio on tässä vaiheessa liian suuri suhteessa uuteen ympäröivään paineeseen. Kehosi vapauttaa kaasua diffuusion ja hengityksen kautta päästäkseen takaisin tasapainoon, eli kaasua purkautuu kudoksista.
- Kun laskeudut merenpinnan tasolle ja sen jälkeen pinnan alle, kehoon kohdistuva paine kasvaa, jolloin myös vereen ja kudoksiin sitoutuvan kaasun määrä kasvaa. Kehosi pyrkii jälleen tasaamaan paineen liuottamalla enemmän kaasuja hengitysilmasta kehoon, eli kaasua imeytyy kudoksiin.
Tapahtuuko sama sukellukselta noustessa?
Jos sukellukselta noustaan liian nopeasti (ja ympäröivä paine siis laskee äkisti), kaasujen luonnolliset purkautumismekanismit ylikuormittuvat. Kehoon liuennut kaasu pyrkii kudoksista pois liian nopeasti ja muodostaa kuplia, jotka voivat aiheuttaa sukeltajantaudin (DCS). Sukeltajantaudista ilmenee eri vaiheita ja muotoja, ja oireet voivat vaihdella vähäisistä nivelkivuista ja ihoärsytyksestä vakaviin hermostovaurioihin ja kuolemaan. Sukeltajantaudin oireet voivat alkaa jo veden alla tai ne voivat ilmetä vasta useita tunteja pintaan nousun jälkeen. Joissakin tapauksissa oireita ei esiinny useaan päivään. Useimmat tapaukset ovat kuitenkin hoidettavissa esimerkiksi painekammiohoidolla.
Sukeltamisesta on tehty helposti ymmärrettävää ja se on tuotu kaikkien ulottuville.
Viime vuosikymmeninä sukellustietokoneisiin on lisätty sukellusalgoritmeja sen laskemiseksi, kauanko sukeltaja voi olla pinnan alla mahdollisimman pienellä sukeltajantaudin riskillä. Sukellustietokone tuntee koko sukellushistoriasi ja laskee reaaliaikaisesti turvarajat huomioiden seuraavat mitat: Syvyys, aika, kaasuseos ja henkilökohtaiset tekijät (jos käytettävissä).
Mikä on sukellusalgoritmi?
Sukellusalgoritmi on teoreettinen matemaattinen kaava, eikä se mittaa kehon todellista fyysistä tilaa sukelluksen aikana. Jokainen ihminen on erilainen, eikä mikään sukellustietokone (vielä) pysty mittaamaan inerttien kaasujen määrää kehon eri kudoksissa. Kaikissa sukellustietokoneissa on jonkin tasoinen sisäänrakennettu suojaus sukeltajantaudin riskin minimoimiseksi, ja muuttamalla henkilökohtaisia asetuksiasi voit lisätä tai poistaa sukellusalgoritmin turvamarginaaleja.
Mitä sukellusalgoritmi tekee?
Algoritmit on suunniteltu antamaan ajan, syvyyden ja liuenneiden kaasujen määrän perusteella sukeltajalle turvallinen arvio siitä, kauanko tämä voi pysytellä tietyssä syvyydessä ilman sukeltajantaudin riskiä. Jotkin algoritmit antavat pitempiä sukellusaikoja, jolloin sukeltajantaudin riski on suurempi, kun taas toiset rajoittavat sukellusaikaa lisätäkseen suuremman turvamarginaalin.
Sukellustietokoneissa käytettävät algoritmit perustuvat tietoihin siitä, miten inertit kaasut imeytyvät ja liukenevat sukeltajan kudoksiin ja purkautuvat niistä. Yleisimmin käytettyjä dekompressiomalleja on kaksi: kaasumalli, eli Haldanen malli, sekä kuplamalli, josta käytetään lyhenteitä VPM ja RGBM.
- Ensimmäinen näistä perustuu J.S Haldanen kehittämään teoriaan, joka jakaa kehon teoreettisiin kudosryhmiin, joissa inertit kaasut imeytyvät ja purkautuvat eri tahtiin. Teoria nojautuu ajatukseen, että kuplien muodostuminen estetään hallitsemalla imeytymistä ja purkautumista näissä erilaisissa teoreettisissa kudosryhmissä. Yksi kaasumallin periaatteita noudattava, yleisesti käytetty algoritmi on Bühlmann ZHL-16C.
- Toinen yleisesti käytetty dekompressiomalli perustuu oletukseen, että kuplia muodostuu joka tapauksessa aina ja että keskeistä on hallita muodostuvien kuplien kokoa. Suunto Fused™ RGBM 2 on kehitetty yhdessä Tri Bruce Wienken kanssa, ja siinä VPM-mallin edut yhdistyvät Tri Wienken tuoreimpiin RGBM-tutkimustuloksiin.
Miten kannattaa toimia?
Tämän johdatuksen olennainen anti on se, että jokainen sukeltaja ja sukellus on erilainen ja että lajin perustana olevat oletukset ovat myös erilaisia. Viime kädessä sinä itse sukeltajana päätät omista turvamarginaaleistasi ja siitä, mitä teoreettista mallia haluat käyttää sukelluksillasi. Teet nämä päätökset koulutuksesi, kokemuksesi ja lopulta myös mieltymystesi perusteella. Tutustu vedenalaiseen maailmaan kaikessa rauhassa ja turvallisesti – et taatusti pety.